sunnuntai 13. elokuuta 2017

OSTOSLISTAA TÄLLE PÄIVÄLLE

Ollaan vihdoin päästy eteisen ja aulan kimppuun remontin edetessä, joten pitäis taas lähteä vähän kaupoille (Ikeaan ja Bauhausiin) hakemaan tarvikkeita - tai noh, sisustussälää! :D Laitettiin eilen tapetit seinille ja koolattiin katto,vaikka oma fiilis olikin vähän lattea eilisten uutisten vuoksi. Tänään olis töitten jälkeen luvassa katon&lattian laittamista, kun kaupoilla on käyty. En laittanut listaan ulko-ovea enkä väli-ovea, sillä ne on jo valmiina - toinen ovi peräkärryssä ja toinen vielä varattuna Bauhausissa. Kattolampun kanssa arvottiin pitkään,että laitetaanko spottivalot kattoon vai plafondi ja päädyimme jälkimmäiseen. Vähänkö ihanaa,että meidän eteinen on kohta valmiina käyttöön, kun oikeestaan ne on olleet keskikerroksen osalta ne viimeiset isot jutut. Toki jotain listoja nyt puuttuu yms, mutta näiden jälkeen voimme siirtyä jatkamaan remonttia kellariin aulaa, kodinhoitohuonetta, saunaa ja T:n teknistä tilaa. Toivottavasti saatais tänään jo naulakoita seinille, niin loppuis se ulkovaatteiden ronttas ympäri taloa! :)



Mä niin odotan,että pääsen esitteleen teille meijän tulevan eteisen, sillä tehtiin siitä hieman eri tyylinen kuin muusta talosta, mutta kuitenkin ihan meidän näköinen. Vinkkinä voin sanoa,että eteinen tehtiin vähän niinku talon henkeä kunnioittaen! ;)  Oon kyllä tyytyväinen siitä,että meidän eteinen on tilava ja valoisa, sellanen missä mahtuu kengät ja takit oleen ihan vapaasti, ilman sellasta ahdasta fiilistä.  En tiedä,että kuinka moni muistaa Key West- postauksen viime syksyltä, jossa kirjoitin,että laitan ton alla näkyvän kuvan meijän tulevaan eteiseen. Tänään ajattelin tilata sopivan kuvan, kunhan oon ensin päättänyt,että laitanko mustavalkoisena vai esimerkiksi seepiana. Vaikeita valintoja! ;)


Onko teillä  eteisessä avo-naulakot vai vaatekaapit takeille yms? Onko teillä kaikki kauden vaatteet kerralla esillä vai vain osa? :) 

6 kommenttia:

  1. Ennen meidän kodin remonttia meillä oli ihan vain avo-naulakot, mutta remontin jälkeen meille laitettiin yksi vaatekaappi eteiseen, jossa on sekä mun että mun siskon takit ja ulkohousut. Kesäisin meidän talvivaatteet on säilössä mun huoneen yläkaapissa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli kans avonaulakot porukoilla, mutta jossain kohtaa niitä uusittiin ihan kaapeiks. Mä toivon,että noi meidän naulakot pysyy siistin näköisinä :D

      Poista
  2. Sanopa sä, että mistä mä saisin inspiksen tehdä omaan kotiini pintaremontin? Olisi tarvetta saada tapetit revittyä ja sen jälkeen pelkkää maalia pintaan.
    Eteisen kaappien ovet on kyllä jo fiksattu D-C Fix kalvoilla. Olisikohan se hyvä startti remontille? :)
    Keittiön ajattelin fiksata D-C kalvoilla myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me aloitettiin vanhassa kämpässä kans sillä,että fiksasin keittiön kaappien ovet DC fixillä ja sitten se vaan vähän vahingossa laajeni ensin makkariin tehosteseinään, sitten muihin makkarin seiniin, sitten katto näytti rumalta ni uusisittin se, sitten lopun kämpän katto näytti rumalta, sit maalattiin seinätkin.. siitä se sitten lähti. Sitten löydettiin uus talo, kun oltiin vanha rempattu.. mutta kannattaa mennä käymään esim. Bauhausissa ja vaan kierrellä ja pyöriä niin löytyy nopeesti ideoita! :D

      P.s. tapetti ja maalinäytteet saa sieltä kans mukaan, niin kannattaa napata nekin mukaan niin voit kattoo miltä ne näyttäis seinilä :)

      Poista
  3. Meillä on naulakkosyvennys takeille ja kenkäkaapit kulkee seinän viertä. Lapsiperheessä on takkia ja tumppua sen verran paljon ettei ne mahtuis kaikki esille, joten meillä on talvikamppeet vielä kellarissa.Kivoja shoppailuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luotan siihen,että meillä on kans loput kodinhoitohuoneessa eikä naulakossa :D

      Poista