sunnuntai 22. lokakuuta 2017

ENSILUMI

Ilokseni sain aamulla todeta,että ulkona sataa lunta - ihanaa! Jotenkin tänä vuonna lumen tuloa oon odottanut ehkä vähän enemmän kuin aiempina vuosina, sillä tämä on ensimmäinen talvi tässä talossa oikeasti.. Viime talvi meni ihan raksaillessa ja kahden kodin välillä. Lisäks nyt meillä on takka, jota ollaankin käytetty hyvin ahkerasti ilmojen kylmettyä. En voinut vastustaa ottaa kuvaa lumesta ja tän talven talvimuumimukista, sillä mielestäni combo oli aika bueno! ^_^ Yhdistän lumen tulon aina jouluun ja siihen,että saa pikkuhiljaa aloittaa jouluhössötyksen, vaikka tässä on toki halloween ihan kohta. Hieman jossa jo kaivelin joulusälälaatikkoa esiin ja totesin,että vissiin tarvii tilata ainakin yksi jouluinen Yankee candle, sillä viime jouluna poltin pari Yankee candlea loppuun. Yritän pysyä maltillisena vielä tässä kohtaa ja vielä himmata joulun suhteen. Joululahjathan oon jo melkein ostanut kaikki, joten niiden puolesta ei tarvi enää stressata. Sisustuspuoli onkin sitten ihan oma lukunsa. Voi toki olla,että ens viikolla, kun menen Ikeaan,että sieltä jo jotain vähän jouluisempaa tavaraa tarttuu mukaan.. ;)


Tää viikko ei oo ihan mennyt nappiin, mun piti postailla ehkä vähän enemmän, mutta korjataan tämä ensi viikolla. Arvonnan ajattelin pyöräyttää käyntiin huomenna, joten pysykää kuulolla! :)

Mitä teille kuuluu? Menikö teidän viikko hyvin? :)

12 kommenttia:

  1. Ei tässä ihmeempiä kanssa kuulu. Viikonloppu menee töiden parissa, kohta iltavuoroon. Muutama lumipisko täällä Tampereen keskustassa tuli, kun olin äsken tipsun kanssa lenkillä. Oon kanssa jouluihminen, rakastan joulukoristeita jne. En ole vielä ostanut yhtäkään lahjaa, kun en vielä tiedä, mitä kullekkin hankkisi. (mies, vanhemmmat, isosisko, sen mies, kummityttö)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkääkö teijän tipsu lumesta? :D Meillä toinen tykkää ja toinen vihaa.. :D Ihana kuulla,että oot kans joulu-ihminen! <3

      Poista
  2. Yh, lunta... Onneksi täällä ei vielä tullut lunta - ei oo mun juttu :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, nyt on sieläkin lunta! <3 Mä niin tykkään lumesta, joten en voi olla hehkuttamatta lunta! :D

      Poista
  3. Ensilumi on niin ihanaa! <3 Tää postauksen kuva on tosi kaunis! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon niin innoissani lumesta,että en kestä yhtään! :D Jos en menis töihin, niin menisin varmaan tekeen lumienkeleitä :D :D Kiitos <3

      Poista
  4. Lunta, kääk..on siinä on viehättävyytensä mutta nautin näistä pikkupakkasista ilman luntakin.
    Tuo talvimuumi on ihana ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, siis mä tykkään kans pikkupakkasista, kun kaikki mahdolliset ulkona liikkuvat öttiäiset kuolee (niinku punkit) ja sitten se on niin ihanan kodikasta, kun lämmittää takkaa <3 Talvimuumi on kyllä aivan ihana ja tykkään, kun se mätchää kokon lautasiin sävyiltään <3

      Poista
  5. Täälläkin satoi viime yönä ensilumi ♥ Ne suli tosin melkein heti pois :/ Mulle ei kuulu mitään sen erikoisempia. Alkuviikon olin sairaana ja loppuviikko meni sitten kavereiden ja Netflixin parissa. Huomenna sit jatkuu työharjottelu päiväkodissa :D Kivaa viikkoa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti oot jo parantunut - potterterapia yleensä parantaa <3 Oi, harjoittelu päiväkodissa on varmasti kivaa - pienet tirppanat on kyllä aina niin söpöjä <3 Ihanaa viikkoa sullekin! <3

      Poista
  6. Kaunis kuva! Ihanaa, kun sateli lunta, nyt on kaikkialla niin nättiä :) Viikonlopulle on tosin luvattu vesisadetta, joten kohta lumesta ei varmaan ole tietoakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Meillä on vielä vähän lunta pihassa, mutten tiedä että kauanko.. olisin toivonut lumen jäävän <3

      Poista