maanantai 8. tammikuuta 2018

HYLLYT RUOKAILUHUONEESEEN

Laitettiin tossa viime viikolla hyllyt ruokailuhuoneeseen, kun ajateltiin,että toi seinä tarvis vielä jotain ja tuntui näin ollen aika tyhjältä. Tiedettiin kuitenkin jo valmiiksi,että todennäköisesti tohon tulee jossain kohtaa yläkaapit - kuten keittiössäkin, joten ei ajateltu panostaa tähän muutokseen ihan hirveeästi.  Idea noihin hyllyihin saatiin viime viikon alkupuolella,kun käytiin läpi tavaroita, jotka ei oo vielä ihan löytäneet paikkaansa ja sielä oli parit hyllyn kannakkeet, jotka piti alun perin laittaa jo meidän edellisen asunnon olkkariin. Noh, ei koskaan saatu niitä kahta hyllyä sielä seinälle, joten ne 4 kannaketta jäi vähän niinku ajelehtiin..


Siitä se idea sitten lähti. Onneks kuitenkin noita samoja kannakkeita oli vielä Bauhausissa, joten saatiin neljän hyllyn sarja tehtyä. Hyllylevyt on tammea ja ne kustansi yhteensä noin 40 euroa. Kannakkeet oli noin 10e /kappale, joten ihan eivät olleet edullisemmasta päästä, mutta kuitenkin olivat semi-edulliset. En jotenkin alkuun ajatellut yhtään,että kuinka paljon ilmettä noi toisi, mutta nyt kun niitä on melkein viikon tossa jo katsellut, niin tykkään ihan simona! :)


Aloitin heti laittaan kaikkea pientä kivaa sisustussälää& valokuvakehyksiä hyllyille, kun meillä ei oikein edes ollut sellaista paikkaa mihin niitä vois kunnolla laittaa esille. Löysin muuten tossa pari kuukautta sitten Iittalan Outletista noi sinertävänvihertävät kastehelmituikut, jotka on itse asiassa välivärit. Oon aina tykännyt väliväreistä ja mua ehkä vähän harmittaa, että varsinaisena värinä noi mun lempparisävyjä harvemmin nähdään.. :/ 

Tässä vielä vähän lähikuvaa hyllystä ja ruokailutilan tapetistakin, kun siitäkin on kysytty lähikuvaa! Tapettihan oli siis Espritin mallistosta! :)


Mitä mieltä ootte hyllyistä? Ootteko viime aikoina tehneet jotain diy-sisustusjuttuja? :)

16 kommenttia:

  1. Noi hyllyt kyllä passaa tohon todella hyvin♥ Ja noi Iittalan tuikkukupit ovat kyllä niin ihanan värisiä, että voisin kotiuttaa noi vaikka heti :D En oo tehnyt viime aikoina mitään sisustusjuttuja, mutta eiköhän tässä kevään aikana tuu jotain tehtyä :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kans ihan koukussa kaikkiin tuikkukippoihin ja niitä on aina ihana hypistellä kaupoissa ja ehkä salaa kiikuttaa kassallekin joskus ;)

      Poista
  2. Sitten kun tavaraa kertyy lisää, niin joudutte laittamaa lisää hyllyjä. :) Ainakin siis täällä käynyt niin ja tykkään todella paljon. <3 Ihana teidän koti. <3

    Mukavaa uutta viikkoa Terhi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa T sanoi heti,että olis pitäny laittaa 6 hyllyä - eli ilmeisesti tavaran kertyminen ja tilanteen eskaloituminen oli miehelläkin tiedossa jo heti :D :D :D Ihanaa viikkoa Tiia! <3

      Poista
  3. Kivat hyllyt! Meillä samalla idealla tehty hyllyjä keittiöön ja oon ollut niihin todella tyytyväinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Avohyllyt on kyllä kivoja, kun niihin voi sittan aina kivasti vaihdella mitä laittaa ja ne on aina näkyvillä - lisäks ne on helppo sitten paklata, jos mieli vaihtuu ja ne haluaa pois :D

      Poista
  4. Oih, avohyllyt olis niin ihania! Nuokin näyttävät niin kauniilta. <3 Kun saan keittiörempan niin minun on kyllä valittava yläkaapit, koska olen niin laiska siivoamaan. :P Pölyyntyyhään astiat kaapeissakin, mutta ne on piilossa pölyisinä. xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mäkin laittasin kyllä keittiöön yläkaapit suorilta! :D Ruokailutila on meillä keittiön vieressä samalla seinällä, niin tohon ei vielä laitettu yläkaappeja, mutta ehkä tilanteen eskaloituessa siihenkin tulee vielä yläkaapit :D :D

      Poista
  5. Oi ihan tosikivan näköinen:))

    VastaaPoista
  6. Näyttää niin hyvältä! <3 Ihana tuo tapetti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Ollaan kyllä oltu tyytyväisiä tohon tapettiin! :D

      Poista
  7. Noi on todella kivan näköiset hyllyt ja sopii hyvin tuonne :)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Ollaan kyllä tykätty noista, kun sai nopeesti uutta ilmetta tohon tilaan :D

      Poista
  8. Wau, tosi kauniin näköiset hyllyt ja sopii tosi hyvin tuonne ♥

    VastaaPoista