sunnuntai 4. helmikuuta 2018

TÄN VIIKON KUULUMISET+ arvontamuistutus

Tää viikko on mennyt supernopeasti, kun on ollut niin paljon kaikkea puuhaa. Alkuviikko meni töissä  aika näppärästi, kun joka päivä oli hieman erilainen vuoro. Toisaalta on kiva, kun vuorot vaihtuu, mutta toisaalta ehkä kaipaisin jo ihan säännöllistä työaikaa.. mutta sitten taas toisaalta en haluais luopua arkivapaista! :) Keskiviikkona käytiin  töiden jälkeen katsomassa T:n kanssa Plevnassa Veljeni vartija ja elokuvan jälkeen käytiinkin aika syvällisiä keskusteluita kaikesta leffaan liittyvästä. Oli ihan hyvä leffa, mutta jotenkin jäi ehkä hieman vaisuksi tai siitä jollain tapaa puuttui tietty särmä. Jollain asteella siitä ehkä puuttui se tietty syvyys, mitä kirjassa oli ja ehkä myös se,että  kun tietää jotain juttuja myös muuten. Lisäks koin hyviä throwback- hetkiä, kun muistelin niitä kaikkia muistoja, mitä ne elokuvassa olevien kappaleiden ilmestymishetkinä oli ollut. Esimerkiks  "avaimet mun kiesiin" on ollut kyllä todella soitettu biisi sillon 2004! ;)

Torstaina mulla oli vapaapäivä, joten arvostin ihan simona, kun T ei meinannut herätä herätyskellonsa kuudelta aamulla.. sitten T unohti työkännykkänsä kotiin ja luonnollisesti lähden viemään sitä sitten seiskan jälkeen. Manailin takaisinpäin ajaessa,että olis ollut kiva mennä Ikeaan, kun olisi ollut ohikulkumatkalla, mutta eihän se aukea ennen kuin kymmeneltä.. joten päädyin Bauhausiin ostamaan kukkamultaa ja uuden, ison peikonlehden. Kotona sitten istuttelin parit kukkaset sitten uusiin purkkeihin samalla, kun lämmitin takassa pari pesällistä. Ulkona oli alkanut ihan hullu lumimyrsky ja totesin,että en poistu talosta ellei ole ihan pakko. Valmistelin ruuan hyvin pitkälle, katoin Rimiksen uusimman jakson, pesin pari koneellista pyykkiä, sitten lopulta tein ruuan valmiiksi ennen kuin T tuli töistä. Just ennen ruokailua sovittiin pikkusiskon kanssa,että lähdetään vielä käymään illalla Ideaparkissa nopeesti. Tietysti tiet oli sen lumimyrskyn jälkeen aika ruuhkaiset, mutta oli ihan hyvä reissu - löysin Glamglown meikinkiinnityssuihkeen, Chanelin huulipunan sekä kynsilakan. Näistä voisin kirjoittaa myöhemmin lisää, kun oon testaillut niitä enemmän. :)


Perjantaina kävin Asta Rakentaja - messuilla messuilemassa ja nyt ollaan sitten T.n kanssa käyty läpi messuilta kerättyä materiaalia ja ollaan ehkä jo saatu jotain pientä suunnitelmaakin tehtyä. Messuista lisää edellisessä postauksessa. Perjantaina ei oikeestaan tehty sitten illalla muuta kuin katteltu telkkaria, lämmitetty takkaa ja chillailtu. Välillä sekin on ihan jees. Eilinen meni taas töissä, oikeestaan mitään sen kummempaa en saanut aikaseks, ekan Harry Potterin sain  luettua englanniksi loppuun ja aloitin seuraavan. Ihana, kun voi vaan uppoutua kirjaan ja rentoutua- niin parasta♥ 


Ulkona pakkanen kiristyi reippaasti, joten lämmitettin sauna ja takka,  molemmat tuo kyllä ison säästön sähkölaskuun, kun lämmittävät oman kerroksensa sekä tuovat omalta osaltaan kivasti tunnelmaa. Edellisestä saunakerrasta olikin jo muutama viikko, joten oli kyllä mukava käydä.. Saunan jälkeen on aina niin rentoutunut olo, että unikin tuli hyvin nopeasti! Tänään aamulla töihin lähtiessä meillä oli pakkasta -16 astetta, joten hetken aikaa sain lämmittää autoa ennenkuin lähdin liikkeelle. Työpäivä oli aika normaali, joten töiden jälkeen päätin,että täytyy tehdä jotain ihan muuta. Eli suuntaan siis keittiöön leipomaan Runebergin kakkua. :)

Millainen teidän viikko on ollut? Kävittekö Asta Rakentaja-messuilla? Joko Runebergin kakut/tortut on leivottu? :)

Muistakaahan osallistua arvontaan (klick klick), siinä on vielä muutama päivä aikaa osallistua! :)

8 kommenttia:

  1. Olipa kiva kuulumispostaus :) Toi on aina niin tota kun on vapaata niin herää tosi aikasin :D Mä heräsin eilen ensin kuudelta kun miehen herätys soi ja sitten kokonaan seiskalta kun mies lähti :D Mutta toisaalta en tykkää nukkua pitkäänkään, koska sitten en saa mitään aikaiseksi :D Ihania nuo tulppaanikuvat ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään kans välillä herätä vapaaapåivinä aikasin, mut välillä haluais vaan nukkua koko päivän :D Oon ihan koukussa tulppaaneihin <3

      Poista
  2. Olipa kiva lukea kuulumisia:) voi että oispa mullaki sauna, entisessä kämpässä oli ja kävin aina vähintään kerran viikkoon nyt ei oo :( aivan ihana tuo purkki ja nuo kukat käy nii kivasti yhteen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sauna on kyllä kiva, mut ei meilläkään sitä käytetä kuin kerran pari kuussa.. Rivarissa saunottiin ehkä 2 kertaa vuodessa :D Musta toi muumipurkki on kyllä niin tehty tulppaaneille <3

      Poista
  3. Mä haluaisin myös mennä katsomaan tuon Veljeni vartija elokuvan :) Mutta toisaalta olisi niin monta muutakin elokuvaa mitä haluais mennä katsomaan :D Peikonlehti on myös sellainen kasvi jonka haluan meille kotiin! Arkivapaat on myös mun mieleeni :) Oli kiva lukea sun kuulumisia!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me kans katottiin et mitä elokuvia mennään kattoon, kun liput on aika kalliita ni kivempi mennä sit vaan joululahjalipuilla :D Meillä on nyt 2 peikonlehteä ja kyllä tuo kivasti vihreyttä olkkariin.. melkein olis kiva, jos niitä olis vielä yks isompi :D

      Poista
  4. Mulla oli vähän samat fiilikset tuon Veljeni vartijan jälkeen. Toisaalta toi leffa pisti kyllä miettimään ja sai mut ymmärtämään paljon paremmin Cheekin biisien sanoja :) Äiti sai joululahjaksi sen kirjan, joten sen aion lukea kyllä jossakin vaiheessa! Kivaa viikonloppua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siis noi sanoutukset tuli kyllä tossa paljon paremmin esille ja biisien "sanoma" saattoi kyllä hieman muuttua! :) Kannattaa kyllä lukea, oon lukenut pari kertaa ja nyt annoin kirjan just siskolle lainaan :) Ihanaa ystävänpäivää! <3

      Poista